Ronja ryövärintytär ja Toinen maailma jonka tunnen

Ronja ryövärintytär -kirjan on kirjoittanut Astrid Lindgren ja kuvittanut mustavalkoislla piirroskuvilla Ilon Wikland vuonna 1981.

Ronjan tarina on kertomus ystävyydestä, joka voittaa kaiken. Ronja asuu äitinsä Loviisan, isänsä Matiaksen ja muun ryövärijoukon kanssa Matiaksenlinnassa, Matiaksenmetsässä. Sinä yönä, kun Ronja syntyi, salama iski linnan kahtia. Linnan toiselle puolelle muuttaa Matiaksen vihollinen Borka vaimonsa Undiksen, poikansa Birkin, ja oman rosvojoukkonsa kanssa. Birk ja Ronja ystävystyvät salaa. Heidän ystävyytensä on niin vahva, että se saa monien jännittävien käänteiden jälkeen isätkin ystävystymään uudelleen ja yhdistämään joukkonsa.

Tarina on jännittävä ja se kutittelee mukavasti mielikuvituksen rajoja. Ronja ja Birk seikkailevatkin sadun maailmassa ja menneessä ajassa, jolloin ajattaroita, männiäisiä, kakkiaisia, maahiaisia, pönthiittisiä ja ryöväreitä piti osata varoa metsässä. Myös ryöväreiden käyttämä kieli sopii ajanhenkeen. Pienten lasten ollessa kyseessä opettajan onkin hyvä tutustua tekstiin jo etukäteen ja ryhmänsä tuntien miettiä, lukeeko kaikki kirjan kohdat suoraan kirjasta vai omin sanoin kuvaillen. Itse olen omaan kirjaani joitakin sanoja muokkaillut eskari-ikäisten lasten satuhetkeä suunnitellessani. Kirjassa on 240 sivua, joten pienimmät alakoululaisetkin nauttivat varmaankin tarinasta aikuisen lukemana.

Erityisen viehättävää kirjassa on keväisen ja kesäisen luonnon ihmettely ja ihastelu lapsen tutkivin silmin katseltuna. Kokemusten ilo kuplii Ronjan sisällä ja hän huutaakin keväthuudon ja keväthyppelyt silkasta riemusta. Talvea taas puolestaan kuvataan pitkänä ikävän aikana, jolloin luodaan lunta, tanssitaan ryöväritansseja tuleen ääressä.

Kirjan tarina antaa mahdollisuuksia moniin syvällisiinkin keskusteluihin esimerkiksi ryöväreiden elämäntapaan liittyen. Ronjahan ei halua seurata isänsä jalanjälkiä ryöväriksi, koska ryöstetyt ihmiset ovat surullisia tai vihaisia eikä Ronja halua sellaisia tunteita aiheuttaa. Loviisan ja Matiaksen rakastava kasvatus on tuottanut oikeanlaisen ja hyvän tuloksen, jota isä Matiaksen on kuitenkin vaikea hyväksyä.

Suosittelen tätä vahvaa ja tunteisiin vetoavaa satua ja tarinaa alakouluikäsille lapsille -ja miksei vanhemmillekin. Tarinan moniulotteisuus antaa mahdollisuuksia niin luontoon, ystävyyteen, sadun mielikuvitushahmoihin tai entisajan teemoihin liittyvään työstämiseen. Toteuttamistapoja löytyy niin kuvallisen ilmaisun kuin leikin tai draaman työtapojen kautta. Tarinan vahvuutena on sekin, että se puhuttelee myös aikuista. Tämä antaa mahdollisuuden myös siihen, että tarinaa voidaan työstää lasten ja vanhempien kanssa myös yhdessä! J

 

Ruotsalainen Iris Johansson on kirjoittanut vuonna 2008 kirjan

Toinen maailma jonka tunnen -autistin tarina.

Tämä kirja ei ole tarkoitettu lapsille tai nuorille luettavaksi, mutta suosittelen sitä kyllä lämpimästi luettavaksi kaikille opettajille. Tarina kuljetti minua Iriksen ihmeellisessä maailmassa kulkevassa tarinassa mukana yllätyksellisten, pohdiskelevien ja kuitenkin kevein sanankääntein. Huomasin lukevani kaikki 365 sivua yhdellä istumalla.

Kirjan avulla on mahdollista päästä tutustumaan autistisen lapsen, nuoren ja aikuisen ajatusmaailmaan. Tämä on mahdollista sillä Iris on onnistunut pääsemään oman sisäisen maailmansa ulkopuolelle ja elämään myös meidän niin sanottujen tavallisten ihmisten kohtaamassa todellisessa maailmassa. Iriksen kuvausten kautta meillä muilla on puolestamme mahdollista päätä hivenen kurkistamaan hänen maailmaansa.

Suosittelen kirjaa sinulle silloinkin, vaikka et olisi ollenkaan kiinnostunut autistisen ihmisen maailmasta. Iris nimittäin johdattaa lukijan pohtimaan ylipäätään toisen ihmisen kohtaamista hyväksyvästi hänenä itsenään ja vieläpä tässä hetkessä. Tilanteessa läsnä olemisen taito auttaa silloin, kun kohtaat ihmisen, jonka on vaikea ”päästä samalle ajatuksen aallonpituudelle”. Iriksen mukaan esimerkiksi lapsen on mahdollista toimia tilanteessa tyytyväisenä silloin, kun aikuinen on sisäisesti tyytyväinen ja rauhallinen ja hänellä on leikillisesti ajatus siitä, että hänellä on käytettävissään kaikki aika maailmassa seuraavan viiden minuutin aikana. Tällöin lapsen ei täydy mukautua mihinkään, vaan hän tekee sen, mitä aikuinen haluaa, koska se on ainoa mitä on.

Opettajana toimiminen ei haasteellisesti käyttävän lapsen tai nuoren kanssa ole mitenkään yksinkertaista, vaan opettajan omat vuorovaikutustaidot ja asenteet asetetaan haasteeseen. Iris on kohdannut kouluvuosiensa aikana erilaisia opettajia. Kirjassa olevien opettaja kuvausten kautta on mahdollista päästä pohtimaan myös sitä, miten itse haluaa opettajana toimia. Läsnä olemisen ja kohtaamisen taito on tärkeä jokaiselle opettajalle, sillä haasteellisesti käyttäytyviä lapsia ja nuoria löytyy aivan jokaisesta luokasta.

Kirjoittanut Kirsi Koskinen

 

Melukylän lapset & Ella ja kaverit juhlatuulella

Luin Astrid Lindgrenin kirjoittaman Melukylän lapset (1966) ja Timo Parvelan Ella ja kaverit juhlatuulella (2010). Molemmat kirjat olivat kokoelmia, jotka sisältävät kummatkin kolme eri tarinaa. Tässä esittelyssä keskityn yhteen tarinaan kummastakin kirjasta.

Kertomuksessa Melukylän joulu seurataan Melukylän lasten joulutouhuja. Kylässä on kolme taloa: Ylätalossa asuvat Riitta ja Anna, Välitalossa Saku, Naku ja Liisa ja Alatalossa Olli sekä hänen kaksi ja puolivuotias pikkusiskonsa Kirsti. Tarina on kerrottu Liisan näkökulmasta. Jouluvalmistelut alkavat siitä, kun Liisa, Saku ja Naku leipovat pipareita kolme päivää ennen jouluaattoa. ”Sinä päivänä koko Melukylä tuoksuu piparkakuille.” Seuraavana päivänä kaikki lapset auttavat halkojen hakemisessa ja siihen kuluukin koko päivä. Ollia alkaa kuitenkin laiskottaa ja silloin hänen äitinsä ojentaa häntä ja vaatii, että jokaisen on autettava paitsi ”ei tietenkään Kirstin. Hän vain istui kyydissä halkokuorman päällä ja hänellä oli kauhean hauskaa. Hänhän on vielä niin pieni. ” Aatonaattona lapset ovat metsässä kaatamassa kuusia, jonka jälkeen he kiertävät laulamassa joululauluja ikkunoiden takana. ”On niin kaunista ja jouluista, että ihan vatsaan koskee”, sanoi Anna.” Lapset käyvät myös koristelemassa kuusen isoisän luona, joka on oikeastaan vain Annan ja Riitan isoisä. Mutta kaikki Melukylän lapset pitävät häntä omana isoisänään. ”Kun täällä Melukylässä ei ole tämän enempää lapsia, riittää minusta kyllä isoisää kaikille”, sanoo isoisä.” Jouluaattona lapset odottavat malttamattomina joululahjoja. Saku sanookin, että ”silloin ei voi muuta kuin kuljeksia ja odotella joululahjoja, niin että lopulta tulee ihan harmaapäiseksi”. Vihdoin syömisten ja pitkän odotuksen jälkeen joulupukki saapuu ja lapset rientävät ikkunan luo. Nakua jännittää kovasti pukin tulo, ja hän sanookin: ”Minuun ihan koskee”, johon Saku vastaa topakasti: ”Ei minuun. Nyt saamme joululahjat, ja mitäs kipeää se muka tekisi?” Illalla kaikki melukyläläiset tulevat Liisan, Sakun ja Nakun luokse ja he leikkivät kuusen ympärillä. Seuraavana aamuna lapset heräävät jo kuudelta ja menevät joulukirkkoon. Loppupäivän lapset hiihtävät uusilla suksillaan ja kelkoillaan. Tarina päättyy hyväntuulisesti: ”Illalla me olimme vieraisilla Riitan ja Annan luona. Me leikimme sokkoa ja meillä oli hirveän hauskaa. Kirsti kiipesi pöydälle. Hän vähän pelästyi sokkoa. Mutta kun hän sai kakkua, hän ei pelännyt enää. Joulu on hirmuisen hauska. Kunpa joulu olisi vähän useammin.”

Tarinassa ei sinänsä ole mitään käännekohtaa tai opetusta, mutta se on silti mielestäni hauska tarina lasten humoristissävytteisine kommentteineen ja siksi se myös sopii mielestäni opetuksessa käytettäväksi. Koska tarina on julkaistu vuosikymmeniä sitten ja se on kuvaus ”vanhanajan” joulusta lasten silmin, opetuksessa voitaisiinkin vertailla nykyajan ja ”vanhanajan” joulua ja siihen valmistautumista, mitä eroavaisuuksia niissä on ja mitä samoja asioita vieläkin tehdään. Voitaisiin myös keskustella siitä, miksi kaikkien on tärkeää auttaa jouluvalmisteluissa tai millä eri tavoin tarinan lapset liikkuivat paikasta toiseen (esim. potkukelkka ja hevosreki) ja tulisimmeko me enää toimeen ilman autoja tms. Kirja sopii parhaiten lukemaan opetteleville ja sitä voitaisiin kuunnella opettajan lukemana pienissä pätkissä. Kirjan teksti on melko helppolukuista, joten se sopii myös oppilaan luettavaksi itsenäisesti. Tarinasta saa teetettyä myös kirjoitustehtäviä esim. mitä Melukylässä voisi tapahtua joulun jälkeen. Kirjan kuvat ovat ihastuttavia ja lämminhenkisiä. Myös niistä voisi kirjoittaa omia tarinoita.

Ella ja kaverit juhlatuulella –kirjan kolmas tarina (Juhlatuulella) vie lukijan sirkukseen. Ella ja hänen luokkakaverinsa ovat toisella luokalla, ja he saavat tietää että heidän paikkakunnallensa on tullut sirkus. He haluavat tietenkin päästä katsomaan sirkusta, mutta heidän epäonnekseen opettaja ei halua viedä heitä sinne, sillä hänen sanojensa mukaan hän on jo töissä sirkuksessa eikä hän halua sinne vapaa-ajallaan. Tästä lapset hämmästyvät, koska he eivät tienneet että opettaja oli niin monipuolinen. Muutaman hassun tapahtuman johdosta kesken esityksen sirkusteltta luhistuu kasaan, mistä syntyykin suuri ongelma: missä sirkus voisi esiintyä, kunnes teltta on korjattu? Mikä olisi tarpeeksi suuri ja tyhjä sali? Tuukka keksii nerokkaan, mutta uhkarohkean suunnitelman, jonka lapset haluavat kuitenkin toteuttaa, sillä haluavathan he nähdä sirkuksen muualtakin kuin aidan takaa. Pate saa tehtäväkseen varastaa äitinsä (koulun rehtori) avainnipun. Lapset päästävät sirkuksen koulun liikuntasaliin. Seuraavana päivänä lapsilla on liikuntaa, ja opettaja aikoo pitää heille sirkustunnin tietämättä mitään lasten tempauksesta. Paikalle saapuvat myös rehtori ja opetuslautakunnan jäseniä arvioimaan koulun määrärahojen riittävyyttä. Heille kerrotaan, että koulussa on pulaa vähän kaikesta paitsi oppilaista, joita kyllä riittää. Tunnin alkaessa opettaja, rehtori ja opetuslautakunnan jäsenet hämmästyvät suuresti, kun liikuntasalin ovien avattua kapellimestari antaa merkin ja orkesteri alkaa soittaa tervetuliaismusiikkia ja sirkustaiteilijat alkavat tekemään hienoja temppujaan. Opetuslautakunnan jäsenet närkästyvät ja yksi heistä moittii rehtoria sanomalla: ”Tiesittekö, että joissain kouluissa ei ole varaa palkata edes siivoojia ja teillä on täällä kokonainen sirkus”. Lopuksi sirkus järjestää koululle esityksen kiitokseksi saamastaan turvapaikasta. Myös Ella saa samalla parhaimman synttärilahjan ikinä.

Kirjailija Timo Parvela on onnistunut jälleen kirjoittamaan humoristisen ja elävän kertomuksen tokaluokkalaisen Ellan ja hänen kavereidensa seikkailuista, jotka varmasti naurattavat sekä lapsia että aikuisia. Tarinan hauskuus syntyy yksinkertaisen ajattelun, lasten nokkeluuden ja koomisten tilanteiden yhdistelystä.

Kirja sopii hyvin alkuopetukseen jo sen henkilöiden (luokka, opettaja, rehtori) ja miljöön ansiosta, vaikkei tapahtumat sinänsä liity koulunkäyntiin. Tarina koostuu useista lyhyistä kappaleista, joita opettaja voisi lukea ääneen esim. tuntia aloittaessaan. Kertomus sopii myös hieman harjaantuneen lukijan luettavaksi myös itsenäisesti.

Tarinaa voidaan hyödyntää niin, että oppilaat saisivat muutaman kappaleen lukemisen tai kuuntelun jälkeen arvailla mitä tarinassa seuraavaksi tapahtuu. Myös alkukuvan avulla voidaan keskustella tai kirjoittaa tulevista mahdollisista tapahtumista. Pienten näytelmien tai pantomiimiesitysten avulla voidaan käsitellä kertomuksen tapahtumia. Myös kuuma tuoli –draamaharjoitus sopisi esim. opettajan tunteiden kuvaamiseen, kun Ella kavereineen järjestää seikkailuja koulun arkeen.

- Noora Luoto

Viiru ja Pesonen saavat jouluvieraita & Heinähattu, Vilttitossu ja Littoisten riiviö

Sven Nordqvist: Viiru ja Pesonen saavat jouluvieraita

Viiru ja Pesonen saavat jouluvieraita -kirja on tarina joulusta, joka ei mennytkään pilalle vaikka jouluvalmistelut jäivät tekemättä. Jouluvalmistelut aloitetaan viimetipassa, onhan jo aatonaatto! Pitäisi ostaa ruokaa, hakea kuusi ja leipoa piparkakkuja. Pesonen kuitenkin kaatuu mäessä ja joutuu käärimään jalkansa pakettiin. Jalka paketissa Pesonen ei pysty tekemään juuri mitään, ja tämä ajaa Viirun epätoivon partaalle. Mitä olisi joulu ilman puuroa, kinkkua, lipeäkalaa ja prinssinmakkaroita? Kekseliäs Pesonen valmistaa kuitenkin Viirun avustuksella omatekoisen kuusen ja yllättäen tupa onkin täynnä vieraita sekä herkullista jouluruokaa. Lopulta Viirun ja Pesosen joulusta tuleekin aivan verraton.

Viirun ja Pesosen tarina kuljettaa lukijan todelliseen joulumaailmaan. Kauniit talviset kuvat maalaismaisemasta helpottavat tunnelmaan pääsemistä ja tuovat lukukokemukseen oman lisänsä. Kuvissa tapahtuu paljon ja katseen liikkuessa kuvasta löytyy koko ajan jotain uutta. Tarinan alun epätoivoisuus luo lukijalle jännitystä ja laittaa toivomaan Viirun ja Pesosen joulun lopulta onnistuvan. Epätoivo muuttuu Pesosen kekseliäisyyden myötä hauskaksi puuhasteluksi. Rimasta ja kuusenhaoista syntyy joulukuusi, tuvasta ja verstaasta löytynyt roina puolestaan muuttuu hauskoiksi kuusenkoristeiksi.

Olen pienestä pitäen pitänyt Viirun ja Pesosen tarinoista, joten kirjan lukeminen toi mieleen lapsuuden ajat ja sai minut hyvälle tuulelle. Sarja on minulle merkityksellinen, joten myös tämän kirjan lukeminen oli hyvä lukukokemus.

Viiru ja Pesonen saavat jouluvieraita -kirja on kirjoitettu vuonna 1989 ja se on sarjan neljäs kirja. Uskon, että kirja olisi käyttökelpoinen sadutukseen sekä kuviensa että tarinansa puolesta. Kuvissa tapahtuu paljon, joten ainakin aikaisemmin saduttaneiden lasten on uskoakseni helppo keksiä kirjan kuvista tarinoita. Ensimmäisiksi sadutuskuviksi kuvat saattavat olla haastavia siinä mielessä, että lapsen on helppo vain luetella erinäisiä kuvassa tapahtuvia asioita. Kirjan tarina mahdollistaa sadutuksen myös siten, että lapsille luetaan kirjan alku, jonka jälkeen he saavat keksiä tarinalle uuden lopun.

Viiru ja Pesonen saavat jouluvieraita -kirjaa voisi käyttää lisäksi siten, että lapsille näytetään kirja ja kerrotaan sen nimi. Tämän jälkeen lapset saavat kertoa oman versionsa tarinasta ja piirtää siitä kuvan. Lasten versioista keskustellaan ja lopuksi kirja luetaan. Lapset voivat vielä piirtää kuvan kirjan tarinasta, jolloin opettajan on mahdollisuus havainnoida muun muassa sitä, miten lapsi tarinaa tulkitsee. Kirja on sopivan pituinen luettavaksi myös joulunajan lukuhetkellä.

Nordqvist, S. 1989. Viiru ja Pesonen saavat jouluvieraita. Stockholm: Tammi.

Sinikka Nopola & Tiina Nopola: Heinähattu, Vilttitossu ja Littoisten riiviö

Kattilakosken äiti Hanna alkaa miettiä, miksi hän valitsee lapsensa sijasta napin. Miksi hän ei koskaan heittäydy lastensa leikkeihin, onko napin ompelu todella tärkeämpää kuin lapsille syntyvät mukavat lapsuusmuistot? Mietittyään hetken Hanna intoutuu leikkimään Vilttitossun kanssa. Kuultuaan yhteisestä leikistä Heinähattu saa päähänsä, että Vilttitossua suositaan Kattilakosken perheessä. Heinähatun mitta täyttyy lopullisesti, kun Vilttitossu huijaa häntä urheilukilpailussa.

Heinähattu ryhtyy puhumattomaksi ja hänet lähetetään naapuriin Alibullenin neitien taikina-, kukka- ja vesiterapiaan. Koko Kattilakosken perhe seuraa jännittyneenä alkaako Heinähattu taas puhumaan. Puhumattomuus taitaa kuitenkin olla tarttuvaa! Koko Kattilakosken naisväki on lopulta mykkänä ja isä Matti alkaa huolestua omasta terveydentilastaan. Mahtaakohan hylättyä perheenisää uhata keripukki tai vähittäinen hiipuminen?

Poliisit Isonapa ja Rillirousku puolestaan etsivät herkeämättä salaperäistä Littoisten riiviötä. Johtolangat viittaavat Heinähattuun. Hänen alibinsa kuitenkin pitää, mutta Hanna on käynyt koulua Littoisissa. Onkohan sillä jokin yhteys etsittyyn riiviöön?

Heinähattu, Vilttitossu ja Littoisten riiviö on minulle tuttu tarina elokuvamuodossa. Kirjassa oli kuitenkin paljon sellaisia asioita, jotka eivät tulleet elokuvassa esille. Sekä kirja että elokuva sisältävät sopivan sekoituksen jännitystä ja huumoria. Kirja tuotti miellyttävän lukukokemuksen ja uskon lasten innostuvan humoristisesta kirjasta. Kirjan kuvitus ei sen sijaan miellyttänyt minua. Luulen kuvien huumorin purevan kuitenkin lapsiin vaikkakin kuvat ovat mustavalkoisia.

Heinähattu, Vilttitossu ja Littoisten riiviö on kirjasarjan kahdeksas kirja ja se on kirjoitettu vuonna 1999. Kirja sopii jo lukeville lapsille itse luettavaksi sekä pienemmille lapsille esimerkiksi lepohetkikirjaksi tai lukuhetkillä luettavaksi. Kirja sisältää hauskoja sanoja, joiden ansiosta se sopii mielestäni hyvin ymmärtämättömyyden sietämisen harjoitteluun. Kirjan pohjalta voidaan piirtää myös kuvia, joista lapset voivat kertoa ja joiden avulla opettajan on helppo havainnoida lasten kuullunymmärtämistä sekä sitä, mihin lapset tarinassa kiinnittävät huomiota.

Nopola, S. & Nopola, T. 1999. Heinähattu, Vilttitossu ja Littoisten riiviö. Jyväskylä: Tammi.

Laura Honkanen

Ella Lapissa sekä Urpo ja Turpo

Tutustuin Timo Parvelan Ella Lapissa kirjaan. Kirja on julkaistu vuonna 2003 ja sen kustantaja on Tammi. Kannen kuvituksesta vastaa Mervi Lindman. Kirja vaikutti kiinnostavalta, sillä tapahtumat sijoittuvat koulumaailmaan, vaikka ympäristönä kirjassa ei toimikkaan luokkahuone tai edes koulu. Olin tutustunut jo aiemmin Ella-sarjaan hieman,  mutta tämä oli ensimmäinen kokonaan lukemani Ella-kirja. Vastaisuudessa tulen varmasti hyödyntämään kyseistä kirjasarjaa vielä lisää!

- Hello, how do you do? (Terve, kuinka voitte?) sanoi mies, joka ensimmäisenä laskeutui bussista. Hänen perässään tuli kolmekymmentä muuta. Heillä kaikilla oli musta tukka ja kamera ja he ottivat meistä valokuvia.

- Paikallisia. Eivät ole ennen nähneet ulkomaalaisia, Pate kuiskasi meille ja kaivoi taskustaan sanakirjan.

- Öö, Hello! (Öö, terve!) vastasi Pate.

- We are looking for Santa Claus, (Me etsimme joulupukkia) mies selitti Patelle.

- Right place, oikea paikka, vastasi Pare.

- Is this the Korvatunturi? (Onko tämä Korvatunturi?) mies hämmästeli.

- Yes, Yes, kyllä, kyllä, sanoi Pate.

- But where is the tunturi? (Mutta missä on tunturi?) mies kysyi.

- We are building it, rakenteilla on, Pate selitti ja osoitti opettajan lapioimaa hiekkakasaa, jonka me olimme peittäneet lumella.

- Ooo! sanoi mies, ja kaikki vieraat taputtivat käsiään ja ottivat kuvia hiekkakasasta.

 

Yllä oleva katkelma oli oma lempikohtani Ella Lapissa-kirjassa. Kirja kertoo tokaluokkalaisesta Ellasta ja hänen luokkatovereistaan. Kirjan tapahtumat sijoittuvat Suomen Lappiin, jonne Ella luokkatovereineen on päätynyt luokkaretkelle voitettuaan luokkakuva kilpailussa matkan ulkomaille. Lähtöpäivänä oppilaat ja opettaja vaimonsa kanssa ovat varmoja, että pitkän lentomatkan jälkeen he saapuvat Intiaan, jossa luokkaretki pääsee alkamaan. Lentokentällä ei kuitenkaan matkaan lähtö suju ongelmitta ja Ella kumppaneineen päätyy väärään lentokoneeseen. Odotettua lyhyemmän lentomatkan jälkeen lentokone laskeutuu oppilaiden hämmästykseksi Lappiin. Vielä suurempaa hämmästystä aiheuttaa joulupukki, joka saapuu heitä vastaan lentokentälle ja osoittautuu opettajan isäksi. Ikimuistoinen loma Lapissa on taattu Ellalle luokkatovereineen!

Kirjailija on onnistunut kuvailemaan tapahtumat lapselle riittävän ymmärrettävästi, mutta samalla äärimmäisen hauskasti ja huumori syntyykin useissa tilanteissa yksinkertaisen ajattelun ja tilannekomiikan avulla. Uskonkin siis kirjan tapahtumien viihdyttävän todella kohderyhmäänsä eli lapsilukijoita. Lasten on helppo myös samaistua kirjan henkilöihin, sillä he ovat tavallisia koululaisia, jolla jokaisella on kuitenkin jokin hauska ominaispiirre kuten Batmania ihaileva Samppa, "kaikki tietävä" Tuukka, Pate, joka on aina pihalla kuin lumiukko.

 

Kirja on mielestäni käyttökelpoinen alaluokilla jo pelkästään teemansa vuoksi. Oppilaiden lukutaidosta riippuen voisin käyttää kirjaa 2-3-luokilla koko luokan yhteisenä lukukirjana tai jo 1-luokalla opettajan ääneen lukemana kirjana. Voisin myös suositella kirjaa oppilaille omaksi pulpettikirjaksi. Kirjan pohjalta voisi toteuttaa esimerkiksi erilaisia draaman keinoja oppimisen edistämiseksi.

 

 

Toinen tutustumani kirja on Hannele Huovin kirjoittama ja Jukka Lemmetyn kuvittama Urpo ja Turpo. Kirja on julkaistu vuona 2003 ja se on Tammen kustantama. Ihastuttavat kuvat saivat minut valitsemaan tämän kirjan.

Kirjan tapahtumat sijoittuvat vihreään taloon, jossa asuu tavallinen perhe: isä, äiti, Iso Tyttö, Poika ja Vauva. Lastenhuoneessa majailevat myös kirjan päähenkilöt: lekkikarhut Urpo ja Turpo. Kirjassa kerrotaan heidän seikkailuistaan. Joskus Urpo ja Turpo rakentavat ansan, toisinaan lastenhuone muuttuu viidakoksi tai laivaksi ja joutuivatpa he kerran pesukoneeseenkin pyörimään. Leikkikarhut tekevät jekkuja minkä kerkeävät ja talon isäntäväki saakin toisinaan ihmetellä hassuja tapahtumia. Usein kuuluukin perheen äidin huuto "Hyvä ihme! Kuka tämän on tehnyt?".

Mielestäni myös tässä kirjassa on kirjailija onnistunut kertomaan tapahtumia ymmärrettävästi ja riittävän yksinkertaisesti. Huumoriakaan ei kirjasta puutu ja lapsia varmasti naurattavatkin kirjan hassut sattumat. Vaikka kirjan tapahtumat sattuvat tavallisessa talossa ja jopa yhden huoneen sisällä, on kirjailija onnistunut kirjoittamaan elävän kertomuksen, joka vie lapsilukijan toisinaan kauaskin kirjan todellisesta tapahtumapaikasta eli talosta. Lapsen mielikuvituksen annetaan laukata kirjan tapahtumien aikana (esimerkiksi kirjan kappaleessa, jossa karhut ovat viidakkotansseissa)!

Kirja sopii erityisen lukemaan opettelevalle. Lukemaan opettelun tukena ovat kuvat ja teksti on selkeää ja isoa. Tällaiset kirjat motivoivat varmasti lukemaan opettelevaa lasta lukemaan vielä lisää. Kirja on myös käyttökelpoinen luokassa ääneen luettavaksi. Erityisesti alkuopetuksessa kirjaa voi hyödyntää monin tavoin. Kirjan hauskaa kuvitusta voi käyttää virikkeenä myös esimerkiksi kuvataiteessa tai äidinkelessä.

Viivi Vanhatalo

Heinähattu, Vilttitossu ja iso Elsa sekä Viirun ja Pesosen joulupuuhat

Luin Sinikka ja Tiina Nopolan seitsemännen Heinähattu ja Vilttitossu kirjan, Heinähattu, Vilttitossu ja iso Elsa. Kirja on julkaistu vuonna 1997 ja se on Tammen kustantama. Kirjan kuvituksesta vastaa Markus Majaluoma. Valitsin kirjan luettavaksi, sillä kirjan teema liittyy läheisesti koulumaailmaan. Kirja käsittelee humoristisella otteella kiusaamista ja koulun aloitusta, joten kirja sopii mainiosti alkuopetuksen oppilaille ja opettajalle.

Kirja alkaa, kun Heinähattu ja Vilttitossu tulevat koulusta kotiin. Vilttitossu on tapellut koulussa kahden muun tytön kanssa ja joutunut opettajan puhutteluun. Opettajan selvittelyistä huolimatta riita ja nimittely kuitenkin jatkuvat. Vilttitossu on harmissaan tapahtuneesta, hän ei haluaisi mennä kouluun. Hän päättää pinnata koulusta. Vilttitossu on lähtevinään kouluun Heinähatun kanssa, mutta päätyykin kuluttamaan aikaa Alibullenien neitien luo. Hän kertoo olevansa hyppytunneilla, joten neidit eivät aavista mitään. Myös Heinähattu ja Vilttitossun vanhemmat luulevat, että Vilttitossu on koulussa. 

Seuraavana päivänä Vilttitossu menee kouluun, mutta kiusaaminen koulussa edelleen jatkuu. Ilkeä Kaisa haukkuu ja nimittelee taas Vilttitossua, mikä johtaa uuteen käsirysyyn. Vilttitossu päättää, ettei menee enää kouluun! Aamulla Vilttitossu saa idean, että sillä aikaa kun muut ovat koulussa, voisi hän ulkoiluttaa muiden lemmikkejä. Ainakin Alibullenien neidit olivat sanoneet oppivansa eläinten hoidosta yhtä sun toista. Vilttitossu kirjoittaa lyhtypylvääseen viestin, jossa sanoo ulkoiluttavansa koiria ja kissoja joka päivä kello 12. Vilttitossu saa asiakkaakseen koiria, jotka eivät olekaan niin mukavia seurakoiria, kuten Maija Vilttimäen iso tanskandoggi Elsa. Koirat ja pieni ulkoiluttaja aiheuttavat tapahtumaketjun, joka aiheuttaa kyläläisille monenlaista päänvaivaa, kummastelua ja seikkailua. Lopulta Vilttitossun isäkin joutuu pakenemaan haastemiestä kellariin.

 Pinnaus sujuu huomaamattomasti ja yllättävänkin hyvin kunnes Heinähattu huomaa Vilttitossun vaatteissa mystisiä koirankarvoja. Heinähatun epäilykset heräävät ja hän aikoo ottaa selvää Vilttitossun salaisuudesta. Salaisuus paljastuu ja Heinähatulle selviää, että Vilttitossu ulkoiluttaa koiria eikä ole koulussa. Kesken kiivaan pinnausselvittelyn siskokset huomaavat, että Sorkkarauta-Salonen murtautuu kunnanjohtajan taloon. Poliisit ovat lomautettuna, joten tytöt päättävät selvitä tilanteesta ilman poliisivoimien apua. He päättävä yhdessä Elsa-koiran avulla (rosvo pelkää mm. koiria ja aaveita ja) ottaa rosvon kiinni. He pukevat koiralle lakanan päälle, jotta rosvo säikähtäisi aavekoiraa ja luovuttaisi varastamansa saaliin. Näin käy, ja rosvo saadaan kiinni.  Vilttitossu on kylän sankari, ja Matti-isä voi vihdoin tulla ulos kellarista maine puhdistettuna. Vilttitossu palaa kouluun ja saa uusia ystäviä. Riidat Kaisankin kanssa ratkeavat ja Elsa-koirasta tulee luokan kummikoira, jota jokainen luokan oppilas ulkoiluttaa vapaa-ajallaan mielellään.

Kirja on hauskaa ja leppoista luettavaa, joten tapahtumarikas tarina voisi motivoida lapsia lukuharrastuksen pariin, itse lukien tai kuunnellen. Kirjassa on myös hauskat kuvat, joista löytyy monenlaista yksityiskohtaa. Kouluun kirja sopii mukavasti jo pelkästään teemansa vuoksi. Kirja toimisi hyvin opettajan lukemana ja voisi herätellä ja viritellä oppilaiden ajatuksia kiusaamisteemasta. Kirjaa voitaisiin käsitellä draaman keinon tutustumalla henkilösuhteisiin esim. kuumatuoli-harjoitteen avulla. Myös kirjan tapahtumapaikkoihin ja henkilöihin voisi tutustua tarkemmin. Heinähattu ja Vilttitossu-kirjat löytyvät monen kaupungin lukudiplomi-ohjelman kirjalistasta, joten kirjasarja on varsin laadukasta luettavaa.

Toinen lukemani kirja on Sven Nordqvistin kirja, Viirun ja Pesosen joulupuuhat. Kirjan kustantaja on Tammi, joka onkin painanut kirjasta jo 8. painoksen, joka on julkaistu 2011. Ruotsinkielinen alkuteos on julkaistu vuonna 1994. Valitsin kirjan luettavaksi, sillä se sopii teemaltaan joulunaikaan. Aiheen ajankohtaisuuden takia sopii kirja hyvin kouluarjen kevennykseksi yhdessä luettavaksi.

Kirja alkaa siitä kun Viiru ja Pesonen istuvat kahvipöydässä. Kissa kertoo siitä, kuinka on kuullut lasten puhuvan joulupukista ja sanoo odottavansa malttamattomana, kun pukki tulisi myös heille lahjoja tuomaan. Tämä saakin Pesosen mietteliääksi, miten hän saa tähän hätään järjestettyä pukin paikalle niin, ettei koko aatto olisi pilalla. Pesonen päättää suunnitella erityisen pukkikoneen. Eihän Viiru huomaisi eroa koneen tai oikean pukin välillä? 

Tästä päätöksestä alkaa Pesosen touhu ja suunnittelu. Hän ei halua tuottaa innostuneelle Viirulle pettymystä! Tehtävä tuntuu kuitenkin mahdottomalta. Miten hän saisi rakennettua koneen joka liikkuu, puhuu ja käyttäytyy kuin oikea joulupukki? Ankara miettiminen ja suunnittelu kiristävät Pesosen hermoja eikä riidoiltakaan voi aina välttyä. Onneksi riidat sovitaan ja anteeksi annetaan puolin ja toisin. 

Pukkikonehanke edistyy hitaasti takkuillen ja takellellen. Yhtäkkiä alkaa kuitenkin tapahtua kummallisuuksia ja projekti alkaa edetä kuin itsestään vaikeasta alusta huolimatta. Myyjä myy Pesoselle puuttuvia koneenosia ja mystinen posteljooni toimittaa Pesoselle ihmeöljyä, juuri sellaista mitä Pesonen tarvitsikin.  Pesonen alkaa uskoa onnistumiseensa, ehkä kaikki järjestyy. Jos istuttaisiin aattona sohvalla hämärässä kynttilän hohteessa, kaukana ovesta.

Aattona Pesonen on jännittynyt. Pukkikone on valmis, mutta meneekö kaikki niin kuin on suunniteltu? Vihdoin koittaa hetki ja pukki saapuu. Kaikki sujuu liian hyvin ollakseen totta. Pukki käyttäytyy luontevasti, liikkuu kauniisti ja puhuu kuin oikea joulupukki. Pesonen on ymmällään. Pesosen valtaa kumma tunne, mitä jos äsken vieraillut pukki olikin Viirun hartaasti odottama oikea joulupukki? Joulu on pelastettu ja kaikki sujuu mainiosti.

Viirun ja Pesosen joulupuuhat-kirja  on mainio joulukirja; tunnelmallinen, hauska, sympaattinen ja jännittävä. Myös kirjan kuvat viihdyttävät yksityiskohdillaan. Kirja sopisi mainiosti joulunajan viihdykkeeksi yhdessä luettavaksi. Kirja voisi toimia joulun alla vaikka joulukalenterina, jolloin joka koulupäivä opettaja lukisi muutaman kappaleen. Myös hauskoja kuvia voisi käyttää virikkeinä esim. äidinkielen tunneilla (kirjoita kuvasta jne.).

Kirjassa on kohtia, jotka saattavat horjuttaa uskoa joulupukkiin. Jos opettaja haluaa hypätä nämä kohdat yli, se onnistuu mukavasti niin, ettei tarinan eteneminen kärsi. Tämä seikka voi siis olla jokaisen opettajan harkinnassa.

Liina-Maria

Katti Matikaisen matkassa

Luin Silja Sillanpään kirjoittamat ja Timo Kästämän kuvittamat kirjat Konttorikissa Katti Matikainen sekä Monitoimikissa Katti Matikainen. Ennakkokäsityksen kirjoista minulle loi TV:ssä näkemäni Silja Sillanpään esittämä Katti Matikainen, josta en ensi näkemällä suuresti vaikuttunut. Ehkä en katsomiseen kuluttanut ajatustakaan liikaa.

Mielipiteeni Katti Matikaisesta muuttui heti, kun aloin lukemaan ensimmäistä kirjaa. Kirjan teksti on hauskaa ja se tarjoaa hupia niin pienemmälle kuin isommallekin lukijalle, jokaiselle erilailla. Kirjan teksti on jaettu kappaleisiin, joista jokainen käsittelee omaa aihettaan. Tarina alkaa kertomuksella konttorin tapahtumista, jonka jälkeen Katti Matikainen lähtee ottamaan asioista selvää erilaisista paikoista. Katti Matikainen vierailee mm. poliisilaitoksella, palolaitoksella, jätteenkäsittelylaitoksella, postissa, eduskuntatalolla ym. paikoissa. Sieltä hän saa virallisen vastauksen mieltä askarruttaviin kysymyksiin. Katti Matikainen luo alussa omat käsityksensä asioista, jotka vaikuttavat lukijasta hieman hassuilta ja oudoilta, mutta lopussa asiantuntijan avulla asiat selviävät oikealle tolalle. Teksti loppuu aina siihen, kun Katti Matikainen lähettää Mummulle postia. Postissaan hän kirjoittaa päivän tapahtumista ja kertoo miten asiat oikeasti ovat.

Katti Matikaisella on hyvät käytöstavat, hän esittäytyy aina kun menee uuteen paikkaan. Hänellä on paljon kysymyksiä, joihin saa vastauksia. Katti Matikaisella on myös utelias luonne, jonka vuoksi hän saattaa välillä joutua hankaluuksiin, koska tekee jotain, mitä ei saisi. Esimerkiksi lentokoneeseen tutustuessaan Matikainen kiinnostui hieman liikaa ohjaamon pienistä nappuloista ja valoista. Tutustuessaan erilaisiin paikkoihin Katti Matikaiselle selviää miten erilaisissa paikoissa toimitaan ja miten esimerkiksi leipomossa leivotaan leipää ja pullaa kauppoihin tai millainen on postipaketin matka postista postilaatikkoon.

Katti Matikaisen asuinpaikassa, konttorissa, asuu myös Rotta Rontti, joka rakastaa pizzaa ja ristikoita. Matikainen ystävystyy Rontin kanssa pikkuhiljaa ja Rontti avustaa Matikaista monella tapaa mm. leipomalla karvakorvapuusteja Mummulle. Rotta Rontilla on salakäytävä, jota pitkin hän lähtee aina seuraamaan Katti Matikaista, kun tämä saa idean ja ryntää ovesta ulos.

Silja Sillanpää on kirjoissaan saanut mielenkiintoisella tavalla tietoasiaa saduksi. Hän aloittaa tekstin aina satutyyliin, jossa Matikainen pohtii jotain asiaa tai muuten vain jostain muodostuu jonkinlainen pulma. Esimerkiksi kirjassa Monitoimikissa Katti Matikainen Rotta Rontin polttamat kynttilät saavat Matikaisen vierailemaan palolaitoksella. Kun Katti Matikainen saapuu kohteeseensa, teksti muuttuu tietotekstimäisemmäksi. Kissa esittää kysymyksiä, joihin saa faktapohjaisia vastauksia. Matikaisen kysymykset kuulostavat välillä juuri sellaisilta, joita lapset saattaisivat kysellä. Lopussa Katti Matikainen kirjoittaa aina kirjeen Mummulle ja tällöin kerrataan asiat tiiviisti ja faktat tuodaan esiin vielä kerran.

Katti Matikainen –kirjat sopivat hyvin alkuopetuksessa luettaviksi. Kirjat sopivat myös 3.-4.luokkalaisillekin. Ne sopivat keskustelun virittäjiksi tai päivän aloittajiksi. Koska kirjassa on sadunmuotoon liitetty faktatietoa, se sopii hyvin monenlaisiin opetustarkoituksiin, esim. ympäristö- ja luonnontietoon. 

Tanja Kallio