Viiru ja Pesonen saavat jouluvieraita & Heinähattu, Vilttitossu ja Littoisten riiviö

Sven Nordqvist: Viiru ja Pesonen saavat jouluvieraita

Viiru ja Pesonen saavat jouluvieraita -kirja on tarina joulusta, joka ei mennytkään pilalle vaikka jouluvalmistelut jäivät tekemättä. Jouluvalmistelut aloitetaan viimetipassa, onhan jo aatonaatto! Pitäisi ostaa ruokaa, hakea kuusi ja leipoa piparkakkuja. Pesonen kuitenkin kaatuu mäessä ja joutuu käärimään jalkansa pakettiin. Jalka paketissa Pesonen ei pysty tekemään juuri mitään, ja tämä ajaa Viirun epätoivon partaalle. Mitä olisi joulu ilman puuroa, kinkkua, lipeäkalaa ja prinssinmakkaroita? Kekseliäs Pesonen valmistaa kuitenkin Viirun avustuksella omatekoisen kuusen ja yllättäen tupa onkin täynnä vieraita sekä herkullista jouluruokaa. Lopulta Viirun ja Pesosen joulusta tuleekin aivan verraton.

Viirun ja Pesosen tarina kuljettaa lukijan todelliseen joulumaailmaan. Kauniit talviset kuvat maalaismaisemasta helpottavat tunnelmaan pääsemistä ja tuovat lukukokemukseen oman lisänsä. Kuvissa tapahtuu paljon ja katseen liikkuessa kuvasta löytyy koko ajan jotain uutta. Tarinan alun epätoivoisuus luo lukijalle jännitystä ja laittaa toivomaan Viirun ja Pesosen joulun lopulta onnistuvan. Epätoivo muuttuu Pesosen kekseliäisyyden myötä hauskaksi puuhasteluksi. Rimasta ja kuusenhaoista syntyy joulukuusi, tuvasta ja verstaasta löytynyt roina puolestaan muuttuu hauskoiksi kuusenkoristeiksi.

Olen pienestä pitäen pitänyt Viirun ja Pesosen tarinoista, joten kirjan lukeminen toi mieleen lapsuuden ajat ja sai minut hyvälle tuulelle. Sarja on minulle merkityksellinen, joten myös tämän kirjan lukeminen oli hyvä lukukokemus.

Viiru ja Pesonen saavat jouluvieraita -kirja on kirjoitettu vuonna 1989 ja se on sarjan neljäs kirja. Uskon, että kirja olisi käyttökelpoinen sadutukseen sekä kuviensa että tarinansa puolesta. Kuvissa tapahtuu paljon, joten ainakin aikaisemmin saduttaneiden lasten on uskoakseni helppo keksiä kirjan kuvista tarinoita. Ensimmäisiksi sadutuskuviksi kuvat saattavat olla haastavia siinä mielessä, että lapsen on helppo vain luetella erinäisiä kuvassa tapahtuvia asioita. Kirjan tarina mahdollistaa sadutuksen myös siten, että lapsille luetaan kirjan alku, jonka jälkeen he saavat keksiä tarinalle uuden lopun.

Viiru ja Pesonen saavat jouluvieraita -kirjaa voisi käyttää lisäksi siten, että lapsille näytetään kirja ja kerrotaan sen nimi. Tämän jälkeen lapset saavat kertoa oman versionsa tarinasta ja piirtää siitä kuvan. Lasten versioista keskustellaan ja lopuksi kirja luetaan. Lapset voivat vielä piirtää kuvan kirjan tarinasta, jolloin opettajan on mahdollisuus havainnoida muun muassa sitä, miten lapsi tarinaa tulkitsee. Kirja on sopivan pituinen luettavaksi myös joulunajan lukuhetkellä.

Nordqvist, S. 1989. Viiru ja Pesonen saavat jouluvieraita. Stockholm: Tammi.

Sinikka Nopola & Tiina Nopola: Heinähattu, Vilttitossu ja Littoisten riiviö

Kattilakosken äiti Hanna alkaa miettiä, miksi hän valitsee lapsensa sijasta napin. Miksi hän ei koskaan heittäydy lastensa leikkeihin, onko napin ompelu todella tärkeämpää kuin lapsille syntyvät mukavat lapsuusmuistot? Mietittyään hetken Hanna intoutuu leikkimään Vilttitossun kanssa. Kuultuaan yhteisestä leikistä Heinähattu saa päähänsä, että Vilttitossua suositaan Kattilakosken perheessä. Heinähatun mitta täyttyy lopullisesti, kun Vilttitossu huijaa häntä urheilukilpailussa.

Heinähattu ryhtyy puhumattomaksi ja hänet lähetetään naapuriin Alibullenin neitien taikina-, kukka- ja vesiterapiaan. Koko Kattilakosken perhe seuraa jännittyneenä alkaako Heinähattu taas puhumaan. Puhumattomuus taitaa kuitenkin olla tarttuvaa! Koko Kattilakosken naisväki on lopulta mykkänä ja isä Matti alkaa huolestua omasta terveydentilastaan. Mahtaakohan hylättyä perheenisää uhata keripukki tai vähittäinen hiipuminen?

Poliisit Isonapa ja Rillirousku puolestaan etsivät herkeämättä salaperäistä Littoisten riiviötä. Johtolangat viittaavat Heinähattuun. Hänen alibinsa kuitenkin pitää, mutta Hanna on käynyt koulua Littoisissa. Onkohan sillä jokin yhteys etsittyyn riiviöön?

Heinähattu, Vilttitossu ja Littoisten riiviö on minulle tuttu tarina elokuvamuodossa. Kirjassa oli kuitenkin paljon sellaisia asioita, jotka eivät tulleet elokuvassa esille. Sekä kirja että elokuva sisältävät sopivan sekoituksen jännitystä ja huumoria. Kirja tuotti miellyttävän lukukokemuksen ja uskon lasten innostuvan humoristisesta kirjasta. Kirjan kuvitus ei sen sijaan miellyttänyt minua. Luulen kuvien huumorin purevan kuitenkin lapsiin vaikkakin kuvat ovat mustavalkoisia.

Heinähattu, Vilttitossu ja Littoisten riiviö on kirjasarjan kahdeksas kirja ja se on kirjoitettu vuonna 1999. Kirja sopii jo lukeville lapsille itse luettavaksi sekä pienemmille lapsille esimerkiksi lepohetkikirjaksi tai lukuhetkillä luettavaksi. Kirja sisältää hauskoja sanoja, joiden ansiosta se sopii mielestäni hyvin ymmärtämättömyyden sietämisen harjoitteluun. Kirjan pohjalta voidaan piirtää myös kuvia, joista lapset voivat kertoa ja joiden avulla opettajan on helppo havainnoida lasten kuullunymmärtämistä sekä sitä, mihin lapset tarinassa kiinnittävät huomiota.

Nopola, S. & Nopola, T. 1999. Heinähattu, Vilttitossu ja Littoisten riiviö. Jyväskylä: Tammi.

Laura Honkanen