Melukylän lapset & Ella ja kaverit juhlatuulella

Luin Astrid Lindgrenin kirjoittaman Melukylän lapset (1966) ja Timo Parvelan Ella ja kaverit juhlatuulella (2010). Molemmat kirjat olivat kokoelmia, jotka sisältävät kummatkin kolme eri tarinaa. Tässä esittelyssä keskityn yhteen tarinaan kummastakin kirjasta.

Kertomuksessa Melukylän joulu seurataan Melukylän lasten joulutouhuja. Kylässä on kolme taloa: Ylätalossa asuvat Riitta ja Anna, Välitalossa Saku, Naku ja Liisa ja Alatalossa Olli sekä hänen kaksi ja puolivuotias pikkusiskonsa Kirsti. Tarina on kerrottu Liisan näkökulmasta. Jouluvalmistelut alkavat siitä, kun Liisa, Saku ja Naku leipovat pipareita kolme päivää ennen jouluaattoa. ”Sinä päivänä koko Melukylä tuoksuu piparkakuille.” Seuraavana päivänä kaikki lapset auttavat halkojen hakemisessa ja siihen kuluukin koko päivä. Ollia alkaa kuitenkin laiskottaa ja silloin hänen äitinsä ojentaa häntä ja vaatii, että jokaisen on autettava paitsi ”ei tietenkään Kirstin. Hän vain istui kyydissä halkokuorman päällä ja hänellä oli kauhean hauskaa. Hänhän on vielä niin pieni. ” Aatonaattona lapset ovat metsässä kaatamassa kuusia, jonka jälkeen he kiertävät laulamassa joululauluja ikkunoiden takana. ”On niin kaunista ja jouluista, että ihan vatsaan koskee”, sanoi Anna.” Lapset käyvät myös koristelemassa kuusen isoisän luona, joka on oikeastaan vain Annan ja Riitan isoisä. Mutta kaikki Melukylän lapset pitävät häntä omana isoisänään. ”Kun täällä Melukylässä ei ole tämän enempää lapsia, riittää minusta kyllä isoisää kaikille”, sanoo isoisä.” Jouluaattona lapset odottavat malttamattomina joululahjoja. Saku sanookin, että ”silloin ei voi muuta kuin kuljeksia ja odotella joululahjoja, niin että lopulta tulee ihan harmaapäiseksi”. Vihdoin syömisten ja pitkän odotuksen jälkeen joulupukki saapuu ja lapset rientävät ikkunan luo. Nakua jännittää kovasti pukin tulo, ja hän sanookin: ”Minuun ihan koskee”, johon Saku vastaa topakasti: ”Ei minuun. Nyt saamme joululahjat, ja mitäs kipeää se muka tekisi?” Illalla kaikki melukyläläiset tulevat Liisan, Sakun ja Nakun luokse ja he leikkivät kuusen ympärillä. Seuraavana aamuna lapset heräävät jo kuudelta ja menevät joulukirkkoon. Loppupäivän lapset hiihtävät uusilla suksillaan ja kelkoillaan. Tarina päättyy hyväntuulisesti: ”Illalla me olimme vieraisilla Riitan ja Annan luona. Me leikimme sokkoa ja meillä oli hirveän hauskaa. Kirsti kiipesi pöydälle. Hän vähän pelästyi sokkoa. Mutta kun hän sai kakkua, hän ei pelännyt enää. Joulu on hirmuisen hauska. Kunpa joulu olisi vähän useammin.”

Tarinassa ei sinänsä ole mitään käännekohtaa tai opetusta, mutta se on silti mielestäni hauska tarina lasten humoristissävytteisine kommentteineen ja siksi se myös sopii mielestäni opetuksessa käytettäväksi. Koska tarina on julkaistu vuosikymmeniä sitten ja se on kuvaus ”vanhanajan” joulusta lasten silmin, opetuksessa voitaisiinkin vertailla nykyajan ja ”vanhanajan” joulua ja siihen valmistautumista, mitä eroavaisuuksia niissä on ja mitä samoja asioita vieläkin tehdään. Voitaisiin myös keskustella siitä, miksi kaikkien on tärkeää auttaa jouluvalmisteluissa tai millä eri tavoin tarinan lapset liikkuivat paikasta toiseen (esim. potkukelkka ja hevosreki) ja tulisimmeko me enää toimeen ilman autoja tms. Kirja sopii parhaiten lukemaan opetteleville ja sitä voitaisiin kuunnella opettajan lukemana pienissä pätkissä. Kirjan teksti on melko helppolukuista, joten se sopii myös oppilaan luettavaksi itsenäisesti. Tarinasta saa teetettyä myös kirjoitustehtäviä esim. mitä Melukylässä voisi tapahtua joulun jälkeen. Kirjan kuvat ovat ihastuttavia ja lämminhenkisiä. Myös niistä voisi kirjoittaa omia tarinoita.

Ella ja kaverit juhlatuulella –kirjan kolmas tarina (Juhlatuulella) vie lukijan sirkukseen. Ella ja hänen luokkakaverinsa ovat toisella luokalla, ja he saavat tietää että heidän paikkakunnallensa on tullut sirkus. He haluavat tietenkin päästä katsomaan sirkusta, mutta heidän epäonnekseen opettaja ei halua viedä heitä sinne, sillä hänen sanojensa mukaan hän on jo töissä sirkuksessa eikä hän halua sinne vapaa-ajallaan. Tästä lapset hämmästyvät, koska he eivät tienneet että opettaja oli niin monipuolinen. Muutaman hassun tapahtuman johdosta kesken esityksen sirkusteltta luhistuu kasaan, mistä syntyykin suuri ongelma: missä sirkus voisi esiintyä, kunnes teltta on korjattu? Mikä olisi tarpeeksi suuri ja tyhjä sali? Tuukka keksii nerokkaan, mutta uhkarohkean suunnitelman, jonka lapset haluavat kuitenkin toteuttaa, sillä haluavathan he nähdä sirkuksen muualtakin kuin aidan takaa. Pate saa tehtäväkseen varastaa äitinsä (koulun rehtori) avainnipun. Lapset päästävät sirkuksen koulun liikuntasaliin. Seuraavana päivänä lapsilla on liikuntaa, ja opettaja aikoo pitää heille sirkustunnin tietämättä mitään lasten tempauksesta. Paikalle saapuvat myös rehtori ja opetuslautakunnan jäseniä arvioimaan koulun määrärahojen riittävyyttä. Heille kerrotaan, että koulussa on pulaa vähän kaikesta paitsi oppilaista, joita kyllä riittää. Tunnin alkaessa opettaja, rehtori ja opetuslautakunnan jäsenet hämmästyvät suuresti, kun liikuntasalin ovien avattua kapellimestari antaa merkin ja orkesteri alkaa soittaa tervetuliaismusiikkia ja sirkustaiteilijat alkavat tekemään hienoja temppujaan. Opetuslautakunnan jäsenet närkästyvät ja yksi heistä moittii rehtoria sanomalla: ”Tiesittekö, että joissain kouluissa ei ole varaa palkata edes siivoojia ja teillä on täällä kokonainen sirkus”. Lopuksi sirkus järjestää koululle esityksen kiitokseksi saamastaan turvapaikasta. Myös Ella saa samalla parhaimman synttärilahjan ikinä.

Kirjailija Timo Parvela on onnistunut jälleen kirjoittamaan humoristisen ja elävän kertomuksen tokaluokkalaisen Ellan ja hänen kavereidensa seikkailuista, jotka varmasti naurattavat sekä lapsia että aikuisia. Tarinan hauskuus syntyy yksinkertaisen ajattelun, lasten nokkeluuden ja koomisten tilanteiden yhdistelystä.

Kirja sopii hyvin alkuopetukseen jo sen henkilöiden (luokka, opettaja, rehtori) ja miljöön ansiosta, vaikkei tapahtumat sinänsä liity koulunkäyntiin. Tarina koostuu useista lyhyistä kappaleista, joita opettaja voisi lukea ääneen esim. tuntia aloittaessaan. Kertomus sopii myös hieman harjaantuneen lukijan luettavaksi myös itsenäisesti.

Tarinaa voidaan hyödyntää niin, että oppilaat saisivat muutaman kappaleen lukemisen tai kuuntelun jälkeen arvailla mitä tarinassa seuraavaksi tapahtuu. Myös alkukuvan avulla voidaan keskustella tai kirjoittaa tulevista mahdollisista tapahtumista. Pienten näytelmien tai pantomiimiesitysten avulla voidaan käsitellä kertomuksen tapahtumia. Myös kuuma tuoli –draamaharjoitus sopisi esim. opettajan tunteiden kuvaamiseen, kun Ella kavereineen järjestää seikkailuja koulun arkeen.

- Noora Luoto